top of page
pikkuselma_logo_valkoinen_TESTI.png
  • Facebook
  • Instagram
Etsi

Taidetta lainaamalla!

Writer's picture: TaideTupa PikkuSelmaTaideTupa PikkuSelma

En ole ainoa, joka ihmettelee, että minustakin on tullut "taiteenharrastaja". Tosin vielä hyvin aloitteleva ja suuntaansa etsivä.


Tämä kaikki on tapahtunut pikkuhiljaa kuin varkain. Kymi Oy:n (nyk. Kymin Ruukin) vanhoihin rakennuksiin ilmestyi yllättäen TaideTupa PikkuSelma, joka alkoi vuonna 2012 esitellä ja kaupata taidetta. Pakkohan siellä oli vierailla, kun Tuvan pitäjä "Vesku" liippaa minunkin elämääni suhteellisen läheltä.


Aluksi suhtauduin vierailuihini ajatuksella, että katsellaan nyt, mitä siellä mahtaa olla? Ostoaikeita ei juurikaan ollut. Syynä tietenkin korkeahko ikäni ja ymmärtämättömyyteni taiteesta. Pidin taidetta harrastuksena hyvinkin elitistisenä ja kalliina. Ei oikein istunut entisen viilarin ja nykyisen kullankaivajan imagoon.

Pikkuhiljaa samoihin tiloihin alkoi ilmestyä taidenäyttelyitä, joita mielenkiinnosta kävimme vaimoni kanssa katsomassa. Eivät kaikki teokset, eivätkä näyttelyt, saaneet mielenliikutuksia tai sydänpysähdyksiä aikaan. Kuitenkin, joskus rinnassa sykähti. Aivan yllättäen saattoi suustani purskahtaa toisia häiritsevä nauru tai vastusteluista huolimatta silmäkulmaan tirahtaa kyynel.


Silloin ajattelin, että "jumankauta", tässähän piilee jotain. Ei kuudenkympin ja kuoleman välillä oleva, aika paljon "muolimaa" nähnyt tehdasmaakari pienestä säikähdä.

Aloin seurata näyttelyitä vähän tarkemmalla silmällä ja lueskella arvioita eri taiteilijoista ja heidän teoksistaan. Jääräpäinen päätös, että enää en vähäisiä rahojani tauluihin pistä, oli vakaana mielessä. Pitää nähdä maailmaa ja nauttia muusta kuin pintakulttuurista!


Mutta yht´äkkiä päässäni jysähti! Olin lukenut ja kuullut Veskulta, että tauluja ja muita taide-esineitä (mm. taidelasia) voi myös lainata.

Tämä tapahtui hetkenä, jolloin olimme saaneet mökkimme kaupattua ja kerrostaloelämä häämötti todellisena. Muutaman "neuvoa-antavan" jälkeen ajatus vain kirkastui. Oli yö, mutta en uskaltanut tilaisuuden antaa mennä ohi. Pelkäsin, että aamulla olisin toisissa aatoksissa.


Soitin Veskulle ja kerroin loistavan ideani. Voisinko neuvotella diilin, jossa korvausta vastaan galleristi toisi minulle kolmen kuukauden välein uuden, itse valitsemansa taulun ja ripustaisi sen seinälle? Tarkoitusta varten lupasin hankkia ripustuskiskot ja -tarvikkeet. Ei tarvitsisi tärvellä uuden kodin seiniä nauloilla, joissa taulut vain roikkuisivat maailman tappiin omilla paikoillaan. Vaihto uusiin tapahtuisi nopeasti ja vaivattomasti.

Eipä tarvinnut Veskua kauan houkutella, kun olimme päässeet periaatteelliseen sopimukseen idean toteutuksesta.


No, missä mennään nyt?

Kotimme on kuin galleria. Taulut vaihtuvat säännöllisin väliajoin ja niiden katselu päivän päätteeksi antaa mielelle rauhaa. On hienoa pyrkiä ymmärtämään, mihin taiteilija on teoksellaan pyrkinyt. On myös mahtavaa todeta, että ilmaisut antavat myös katsojalle mahdollisuuden tulkita teoksia omalla tavallaan. Joskus pilvikin saattaa muuttua järveksi ja ihminen eläimeksi: Näinhän todellisuudessa usein onkin.

Parasta taidelainauksessa kuitenkin on se, että jos joku teos ei sinua miellytä, voit päästä siitä nopeasti eroon. Soitto PikkuSelmaan ja ”häirikkö” lähtee. Tilalle tulee pian uusi ja parempi. Näin jouhevasti asiat eivät aina käy elävässä elämässä.


Näin kävi minulle, vaikka en olisi uskonut! Siis yhtä Veskun slogania lainaten: "TAIDE PELASTI MINUT ELÄMÄLTÄ"!


CARPE DIEM! NOUSE PÖYDÄLLE!

ILLU


Kirjoittaja on aktiivinen eläkeläinen, jonka päivät täyttyvät kädentaitojen kehittämisestä (puu-/ metallityöt), liikunnasta ja kullankaivuusta Kutturan tien varrella. Kuvassa taidelainassa teos Tyhjältä pöydältä kuvataiteilija Juha Kuosmaselta.


Taidelaina mahdollistaa teosten ostamisen myös omaksi. Tutustu taidelainaukseen kotisivuillamme osiossa Taidelainaus.


98 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Yle Sunnuntaivieras 30.1.2022 Vesa Parvinen

Rehtori hyppäsi tielle, josta ei tiennyt mitään – johdatuksena isän neuvo: "Jos haluat itsellesi elämän, lähde pois" (yle.fi)

Comments


Seuraa meitä somessa
  • Facebook
  • Instagram

© 2020 TaideTupa PikkuSelma

bottom of page