Muraaleista yleensä
Muraalit ovat olleet viime vuosina jonkinlainen nouseva ilmiö suomalaisessakin kaupunkikulttuurissa. Voisi jopa sanoa, että elämme tällä hetkellä jonkinlaista muraalien nousukautta ja yhä enenevissä määrin muraaleita ilmestyy suomalaiseen kaupunkikuvaan, julkisten ja yksityisten rakennusten seiniin ja julkisivuihin.
Alun perin tämä ns. katutaide- ja graffitikulttuuri levisi Suomeen rap-musiikin myötä. Jos kaikki seinään maalatut kuvat määriteltäisiin muraaleiksi, olisi seinämaalausten kirjo ja taso varsin kirjava.
Itse koen ja haluaisin määritellä muraalin suureksi, yleensä talon tai rakennuksen pääty- ja/tai sivuseinän peittäväksi, ulkotiloihin tehtäväksi maalaukseksi. Muraali sisältää enemmän hahmoja ja muita elementtejä kuin tyypillisesti pelkkiin kirjaimiin perustuva graffitimaalaus.
Paljoakaan ei taiteesta tarvitse tietää, nähdäkseen sen, kuinka muraalit tuovat väriä ja eloa harmaalta tuntuviin kaupunkialueisiin. Yksi taiteen tehtävä on luoda kaupunkilaista identiteettiä ja toimia kaupunkiympäristön elvyttämisen välineenä, toteaa Katariina Karppinen ympäristöpolitiikan ja aluetieteen pro gradu -työssään.
Muraalit puhuttavat
Olin jo pitkään ollut osallisena keskusteluissa tai kuunnellut sivukorvalla keskusteluja siitä, kuinka hienoa olisi, jos Kouvolaankin saataisiin iso julkinen muraali ja mihin sen kuuluisi tulla. Missä olisi tarpeeksi suuri seinäpinta, jotta se olisi riittävän näyttävä. Kuka sen toteuttaisi, mitä se maksaisi ja mistä siihen ylipäätään saataisiin rahoitus. Mitä lupia se vaatisi ja mikä porukka tai taho tämänkaltaisen projektin sitten alulle laittaisi. Avoimia kysymyksiä oli paljon ja vastauksia sitäkin enemmän, liikaakin. Tuli suorastaan tunne, että tämän kaltaiseen hankkeeseen ei sormiaan kannata työntää. Vai kannattaisiko sittenkin?
Useana aamuna, vuoden 2020 kesän ja syksyn aikana istuimme Taideruukilla, Cafe Ruukittaren terassilla. Kahvia juodessamme katselimme Amandan (Kareenkoski) kanssa edessämme aukeavaa vanhaa tehdasmaisemaa, nykyisin Kymin Ruukiksi kutsuttavaa aluetta. Ja aina välistä keskusteluumme nousi aiheeksi muraali.
Yksi Kymin Ruukin maisemaa hallitseva rakennus oli ja on vanha betoninen, 1950-luvulla rakennettu hakesiilo, joka myöhempinä aikoina on toiminut myös tehdasalueella veturitallina. Veturitallina sen sanottiikin olevan Suomen korkein. Täysin harmaan pintansa vuoksi se erottautuikin punatiilisestä tehdasmiljööstä varsin selvästi, jopa silmiinpistävästi. Siinäkö se olisi? Korkeutta ja pinta-alaa olisi tarpeeksi ja harmaa betoni suorastaan huusi väriä pintaansa. Mutta liian monta kysymystä oli vielä vailla vastauksia.
Yksi asia, joka johtaa toiseen
Vuosi 2020 oli päättymässä ja vuoden 2021 helmikuulta puuttui edelleen näyttelyidea. Galleria Patoon alustavasti sovittu ja suunniteltu näyttely peruuntui yllättäen ja jotakin olisi keksittävä.
Marras-joulukuussa Galleria Padossa piti omaa näyttelyään helsinkiläinen kuvataiteilija Topi Ruotsalainen. Otin helmikuun tyhjän näyttelykuukauden puheeksi ja kysyin Topilta vinkkiä, kuka tai ketkä olisivat taiteilijoita, joilta näin nopeassa aikataulussa voisi saada näyttelyn kasaan. Topi lupasi miettiä ja palata asiaan. Ja palasikin: Taneli Stenberg ja Anetta Lukjanova Helsingistä. Taiteilijat ja taidetta, joka herätti minussakin taas jotakin. Ei muuta kuin luuri käteen, soitto Tanelille ja ”kissa pöydälle”. Saammeko näyttelyn helmikuulle? Saamme. Homma paketissa.
Helmikuun ensimmäisellä viikolla 2021 Taneli ja Anetta ripustivat näyttelyään galleriaan. Ripustuksen jälkeen oli aikaa vielä yleiselle keskustelulle taiteesta ja taiteen vierestä. Olin jo etukäteen tehnyt taustaselvitystä taiteilijaparista ja mitäpä paljastuikaan? Taneli ja Anetta olivat maalanneet useita muraaleja Suomessa ja Suomen ulkopuolella. Nyt härkää sarvista, mato koukkuun ja muraali-idea esille. Ulos galleriasta, kirpeään helmikuiseen iltaan ja katse kohti vanhaa hakesiiloa. Sanoja ei enää tarvittu, kaikkien ilmeestä pystyi lukemaan saman ajatuksen. Se on siinä!! Suuri betoninen pinta huutaa pintaansa kuvaa!!
Lähtiessämme kotiin pysähdyimme kaikki rakennuksen kohdalla ja ajatus vain vahvistui. Kuvat rakennuksesta kännykän kameralla ja yhteinen toteamus siitä, että tästähän se projekti sitten lähtee.
Idea jalostuu
Alkoi idean jalostaminen. Pohja-ajatus muraalin kuva-aiheille löytyi kahdesta lähellä olevasta juhlavuodesta. Kuusankoski 100 vuotta (2021) ja Kymi Kymmene Oyj 150 vuotta vuonna 2022. Kymenlaakson ja entisen kotikuntamme vahvana pohjana on menneinä vuosikymmeninä ollut paperiteollisuuden alueellemme tuoma taloudellinen turva, sukupolvesta toiseen. Tämä olkoon yhtenä pohjana muraalin kuvitukselle.
Oli selvää, että tämän lisäksi muraalin kuva-aiheen tulee sisältää elementtejä ja vihjeitä yhtenäisestä Kouvolasta, niistä entisistä kuudesta kunnasta, joista Kouvola 2010 muodostettiin. Myös viittauksia yhteiseen vahvaan tulevaisuuden uskoon tulee olla. Ja täyttäähän vanha Kouvolakin vuonna 2022 sata vuotta.
Muraaliprojektin vetovastuun otti Kuusankosken Taidepato ry. Tällöin suunnittelu, rahoituksen hankkiminen ja projektiin liittyvien käytännön tehtävien suorittaminen, pois lukien muraalin maalaus, olisi omissa käsissämme. Huolimatta pienestä epävarmuuden tunteesta, uskoimme sisimmässämme kuitenkin siihen, että projekti saadaan maaliin. Muraalin maalauksen toteuttamisesta se ei ainakaan kiinni jäisi, sen verran kova taito on taiteilijoilla, Tanelilla ja Anettalla.
Istuimme alas ja ideoimme. Alkuun kutsuimme Amandan kanssa avuksi kulttuurineuvos Eero Niinikosken, jonka tieto alueen historiasta on laaja. Pöydälle kasattiin läjä erilaisia teoksia Kymenlaakson ja paperiteollisuuden historiasta, joista kuva-aiheita ja ideoita alettiin ammentaa. Hyvin nopeasti, Eeron vahvan ”kuvamuistin” avulla, pöydälle valikoitui teokset, joista kuvia muraalin kuva-aiheen pohjaksi alkoi löytyä. Vahvoja mielikuvia, joiden keskiössä isosti oli ja on alueemme upea virtaava vesistö, Kymijoki. Sen ympärille oli suhteellisen helppo rakentaa.
Helmikuun lopussa purettiin Tanelin ja Anettan näyttely. Purkamisen jälkeen istuimme alas. Löimme Amandan kanssa pöydälle kasan kirjoja. Visioimme, kerroimme ja loimme Tanelille ja Anettalle mielikuvia siitä, mitä kaikkea muraalin kuvitukseen toivoimme tulevan. Sen, miten ne seinäpinnoille kuvallisesti toteutetaan, jätimme kokonaan taiteilijoiden näkemyksen ja ammattitaidon varaan. Meillä oli palapelin palat, kokoaminen jätettiin niiden käsiin, joilla taas on taito ja näkemys kuvien yhdistämisestä yhdeksi kokonaisuudeksi. Sovimme, että taiteilijat luonnostelevat kuva-aiheen huhtikuun alkuun ja minä selvitän ja suunnittelen rahoituksen hankkimista sekä muiden yhteistyökumppaneiden tarvetta.
Tuumasta toimeen
Unelmoinnin aika oli ohitse, oli aika kääriä hihat. Aikaa asioiden alustavaan selvittämiseen oli noin viisi viikkoa. Kun ensimmäinen kuvaehdotus taiteilijoilta tulisi huhtikuussa, olisi oltava selvillä alustava suunnitelma rahoituksesta, maapohjan urakoinnista, konevuokraamosta ja siltä tarvittavista palveluista sekä tietysti lupa muraalin maalaamiseen alueen omistajalta, UPM-Kiinteistöiltä. Unohtamatta muita mahdollisia lupia, selvityksiä tai vaikkapa majoitusta taiteilijoille työskentelyn ajaksi. Ja kai projektin kulkukin pitäisi dokumentointia tulevaisuutta ajatellen. Olihan noita asioita ja matkan varrella saikin huomata, että paikattavaa projektin edetessä aina kuitenkin tuli.
Aika kuluu välistä kovin nopeasti. Ensimmäisenä oli saatava Tanelilta arvio muraalin vaatimien maalien ja tarvikkeiden hinnasta sekä siitä, millä aikataululla muraali sitten voitaisiin mahdollisesti toteuttaa, jos ja kun tausta-asiat saadaan kuntoon. Ja tietenkin siitä, millainen olisi taiteilijoiden palkkio suunnitellusta työstä. Arvio kuluista saatiin ja sovittiin, että työn aloitus olisi to 19.8. Arvio työn kestosta oli n. 1 kuukausi eli valmista pitäisi olla ennen syyskuun loppua.
Koska maalattavan muraalin seinäpinta-ala on varsin mittava ja korkeuttakin yli 20 metriä, tuli eteen asianmukaisen nostimen hankinta, turvavaljaat/-kypärät, rakennusaitaelementit, polttoainehuolto ja nostimen vaatiman pohjapedin teko. Nostinta ei voinut sivuseinän pieneen koivikkoon ajaa, kun kokoa ja painoa on kuitenkin 16,5 tonnia ja nostokorkeuttakin 25 metriä. Kaikki edellä mainitut asiat selvisivät, kun pidimme palaveria Renta Oy:n Kouvolan pisteen päällikön Timo Pyykön kanssa. Tämä yhteistyö oli todella miellyttävää. Timolle pystyi aina soittamaan ja asiantunteva apu tuli nopeasti.
Maaliskuun loppu lähestyi. Suunnitelma muraalista ja teknisistä asioista alkoi hahmottua kasaan, joten oli aika ottaa yhteyttä UPM- Kiinteistöihin. Olisi saatava lupa muraalin tekemiseen vanhan hakevaraston kahdelle seinäpinnalle. Kuvat kohteesta, idea ja selvitetyt taustatiedot sähköpostilla kiinteistöpäällikkö Jaakko Kaijalaiseen sekä kysymys siitä, voisiko alueen omistaja, projektin mahdollisesti toteutuessa, raivata rakennuksen sivulta koivikon, poistaa kannot ja tasata maapohjan niin, että iso nostin siihen voitaisiin turvallisesti ajaa. Ideaan suhtauduttiin myönteisesti ja sovittiin, että mikäli projekti toteutuu, niin kyseiset asiat hoituvat kuntoon. Näin UPM-Kiinteistötkin oli mukana yhteistyössä.
Mietimme Amandan kanssa vielä projektin dokumentointia. Selvää oli, että kuvia pitää matkan aikana saada paljon. Kuvaa pitäisi saada myös videomuotoon ja koska rakennus on korkea ja kuvapinta suuri, olisi hienoa saada kuvattua muraalin vaiheita myös lintuperspektiivistä. Kysyimme apua lähipiiristä, Karjalaisen Kimmolta ja Janilta. Kimmo ja Janihan ovat taltioineet kuvamateriaalia Pato Klubin keikoilta ja konserteista jo usean vuoden ajan. Molemmat olivat heti ideassa mukana. Kuvia pitäisi vain saada paljon ja ounastelimme toki sitäkin, että toteutuessaan muraaliprojekti varmasti herättää ihmisissä pyytämättäkin yhteisöllisyyttä, eikä dokumentointi ainakaan kuvista tule kiinni jäämään. Dokumentoinnin loppuidea oli tässä kohdin vielä muuten avoin, mutta se ratkesi ajan myötä. Palaan siihen tarinan lopussa.
Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä, olikin sitten muraalin rahoitus. Tämä oli vielä täysin auki. Elimme jo huhtikuun loppupuolta. Kulurakenne oli nyt aika tarkkaan haarukassa ja tekijät sekä teknisetkin asiat selvillä, mutta rahoitus auki. En osaa suoralta kädeltä sanoa, miksi olin jättänyt sen viimeiseksi, vaikkakin se juuri oli ja on se, joka projektin toteutumisen lopulta ratkaisee. Mutta pohjimmiltani uskoin asiaan niin paljon, että ajattelin sen kuitenkin selviävän, ennemmin tai myöhemmin. Ja olihan mahdollista rahoittajaa helpompi lähestyä, kun suunnitelma oli kuitenkin suhteellisen selkeä ja lähes viimeistä piirtoa vaille valmis.
Kuten jo tekstin alkupuolella kirjoitin, sopi muraali-idean toteutus itse asiassa kolmeen ”merkkivuoteen”. Meneillään olevaan Kuusankoski 100 v -juhlavuoteen, tulevaan Kymi Kymmene Oy 150 v -juhlavuoteen 2022 sekä tulevaan vanhan Kouvolan 100 v -juhlavuoteen 2022.
Päätin siis lähestyä kotipaikkakuntamme merkittävää kulttuurin ja harrastustoimintojen tukijaa, Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiötä. Olin toki miettinyt varalta jo pari muutakin kohdetta, mutta niille osoitetut hakemukset eivät olisi enää tässä vaiheessa ehtineet tämän vuoden hakuihin. Muutenkin halusin pitää asian lähellä, koska koin sen niin spesifiksi omalle alueellemme. Tanelikin oli jo toimittanut muraalin ensimmäisen kuvasuunnitelman ja muutkin asiat olivat aika lailla kasassa. Oli aika ryhtyä erityisapurahahakemuksen tekoon.
Apurahahakemusta pyörittelin koneella runsaan viikon verran. Miten esittää idea, sen toteutus ja lopputulos kirjoitettuna tekstinä, tarpeeksi tiivistettynä niin, että vastaanottaja sen kokee sen tärkeäksi tukea. Ehkäpä tässä muraali-ideassa merkittäviä asioita ovat tietynlainen paikallisuus, yhteisöllisyys ja pohja-ajatuksena se, että taide tuo ja antaa ympärilleen paljon rahassa mittaamatonta arvoa ja hyvinvointia. Tämä piti sanoittaa selkeästi, kuluerittelyn (budjettilaskelman) lisäksi, jonka loppusummaksi muodostui 27.000,00 €. Tästä summasta isoin osa kului materiaaleihin (maalit, tarvikkeet), kalustoon liittyviin vuokrakuluihin sekä taiteilijoiden palkkioihin. Majoitus ja loppudokumentointi syövät nekin osan budjetista. Ilmeisen onnistuneesti hakemus kasaan saatiin, sillä kesäkuun alkupuolella meillä oli tieto siitä, että rahoitus oli kunnossa.
Huomioitakoon tässä kohdin se, että Kymijoen Taidepato ry vastasi myös omalla sovitulla omarahoitusosuudellaan projektin kuluista. Palkkoja projektin vetäjille ei apurahasta maksettu. Työpanos voitiin arvottaa sovitulle euromäärälle ja tulihan noita työtunteja sittemmin melkoinen määrä.
Työ alkaa
Taustatyö oli nyt siis tehty. Oli aikaa siirtyä kohti konkretiaa eli työn aloittamista paikan päällä. Kesä- heinäkuussa lyötiin lopullisia aikatauluja lukkoon ja työt paikan päällä alkoivat.
Heinäkuun lopussa rakennuksen edessä oleva koivikko kaadettiin ja kannot sekä juurakko revittiin. Lauantaina 14.8. nostimelle valmisteltiin tarpeeksi kantava peti poistamalla pintakerrosta maasta, ajamalla paikalle kasetillinen soraa ja tamppaamalla se kovaksi.
Elokuun 18. päivä paikalle tuotiin 16.5 tonnin painoinen nostin, dieselkäyttöinen ”kuukulkija”, jolla työskentelykorkeutta oli n. 25 metriä. Työaluetta rajattiin työmaa-aidalla. Torstaina 19.8. paikalle saapuivat taiteilijat, jotka saivat Renta Oy:n toimesta vielä koulutuksen nostimen käyttöön. Työ oli siis valmis konkreettisesti alkamaan.
Perjantaina 20.8. alkoi hakevaraston ison sivuseinän pohjamaalaus. Harmaa pinta alkoi saada päälleen pinkkiä sokkelimaalia, joka herätti heti hämmästystä ohikulkijoissa. Lähinnä siis väri. No tuolle värivalinnalle ei ollut ja ole mitään muuta selitystä kuin se, että pohjamaali koostui vain maalien sekoituksesta, ilman sen suurempaa merkitystä värisävystä. Ja kyllähän pinkki peitti varmasti ”vahvemmin” kuin perusvalkoinen.
Työnjako taiteilijoilla oli suurin piirtein seuraava. Yhteistyössä maalattiin seinien pohjamaalaus ja osa ison sivuseinän alkukuvituksesta. Työn edetessä jakautui kuvituksen maalaaminen karkeasti niin, että Taneli maalasi päädyn kuvituksen ja Anetta sivuseinän. Loppuviimeistelyn isot vedot seinille työn lähestyessä loppuaan taiteilijat ”telasivat” sitten taas yhteistyössä.
Idean alkukuva ja suunnitelma oli siis tehty ensin Ipad- näytölle ”talon seinään”. Pohjamaalauksen jälkeen seinä sai pinnalleen mitä ihmeellisempiä mustia merkkejä, joiden salakieli auttoi taiteilijoita työssään. Paikalla vierailleille katsojille ja somesta työskentelyä seuranneille tämä ei varmasti heti auennut. Lyhykäisyydessään noilla merkeillä ei sinänsä mitään logiikkaa ollutkaan. Idea oli lähinnä se, että ”merkkiseinä” kuvattiin ja tämän jälkeen Ipadin näytölle asetettiin kaksi kuvaa päällekkäin. Alkukuva ja pohjamaalauksen päälle tehdyt merkit, tietynlaiset koordinaatit, jotka auttoivat taiteilijoita hahmottamaan seinään tulevan, valtavan suurennoksen, ääriviivoja ja yksityiskohtia. Työn ja maalauksen edetessä asioita ja yksityiskohtia sekä ideoita koko ajan tarkennettiin. Tuon tuosta nostimen koria ajettiin kauemmas seinästä tai maan tasolle, jotta päästiin tarkastelemaan työn jälkeä kauempaa, miltä se sitten lopulta katsojankin silmin näyttää. Itse maalaaminen olikin varsin fyysistä, koska suuri osa maalista levitettiin betoniseen, maalia ahnaasti imevään pintaan, telalla ja välistä jopa pensselillä. Vesiohenteista sokkelimaalia muraali saikin pintaansa noin 250 litraa. Kädet ja kroppa olivat kovilla korkealla työskenneltäessä. Tuuli ja syksyisen ilman viileys asettivat pukeutumisellekin oman haasteensa.
Työpäivät taiteilijoilla venyivät helposti jopa 11–12 tuntiin. Aivan aamusta tekemistä loppupeleissä saattoi vaikeuttaa yön jälkeinen kosteus (edellisen päivän maalauksen kuivuminen). Myös muutamat päivät sateineen aiheuttivat sen, että työtä ei päästy tekemään tai se jouduttiin hetkellisesti keskeyttämään.
Työ eteni kuitenkin rivakasti. Suunnitelman mukaan työn kestoksi arvioitiin noin yksi kuukausi ja tässä arviossa taiteilijat onnistuivatkin lähes napakymppiin. Aikaa kului arvioidusta kuukaudesta kahdeksan päivää yli. Huima suoritus!
Muraalin kuva-aihetta en liian tarkasti halua avata. Kuvataiteessa kukin katsoja näkee ja kokee kuvan omalla tavallaan, näin minä ajattelen. Liiallinen kuvan avaaminen ja selittäminen saattaa joskus jopa ”pilata” katsojan oman mielikuvan ja ajatuksen siitä, mitä kukin kuvassa näkee ja miten hän sen kokee. Tässä minusta kumoutuukin se aika ajoin kuultu toteamus: ”En minä ymmärrä taidetta.” Jokainen ymmärtää ja kokeen taiteen aina omista lähtökohdistaan henkilökohtaisesti tai on sitten ymmärtämättä ja kokematta. Sekin on ymmärtämistä, tunteita se on herättänyt silloinkin varmasti.
Pieni avaus on kuitenkin paikallaan. Kuva-aihe kätkee sisälleen paljon alueellemme sisältyviä symboleja. Hallitsevana elementtinä on suurta kotikaupunkiamme halkova Kymijoki. Sen olemassaolo ja merkitystä meille Kymenlaaksolaisille ei mitenkään voi väheksyä tai ohittaa.
Lisäksi esimerkiksi karhu, lohi, vesi, käpy ja metsä symboloivat asioita alueemme asukkaille. Kuusiokoloavain (Kouvolan kuusi entistä kuntaa) nuoren pojan kädessä vääntää uskoa kotiseutumme tulevaisuuteen kuin myös Kimolan kanavan suuret sulkuportit.
Paperiteollisuuden merkitystä alueemme hyvinvointiin ei millään tavoin voi ja saa väheksyä varsinkaan menneinä aikoina saati vieläkään. Paperiteollisuus on antanut leivän ja toimeentulon alueella sukupolvien ajan isiltä pojille, äideiltä tyttärille ja sukupolvelta toiselle. Uudet innovaatiot ja oivallukset pitävät paperiteollisuuden vielä elossa tulevaisuudessakin. Muraalin kuva-aiheen paperiteollisuuteen viittaavat henkilöhahmot ja koneet saivat inspiraationsa valokuvaaja Jouko Heikkilän valokuvateoksesta Sampo.
Huolimatta siitä, että muraali hakevaraston seinään valmistui maanantaina 27.9. ja työ tältä osin saatiin päätökseen, on vielä muutama asia tehtävänä. Muraali saanee ympärilleen vielä valaistuksen ja alueella olevaa lehtipuustoa tultaneen harventamaan. Tätä työstetään nyt. Näin muraalin näkyvyys alueelle saavuttaessa vielä paranee.
Dokumentointi
Dokumentointia projektista on tehty valokuvin koko ajan, tyhjistä seinistä upeaan lopputulokseen. Olemme kuvanneet omalla porukalla ja iso kiitos kuuluu myös kaikille niille lukemattomille ihmisille, jotka pitkin projektia ovat paikalla kameroidensa kanssa vierailleet. Näitä kuvia olemme saaneet ihailla sosiaalisen median eri kanavissa. Perinteisten kuvien lisäksi olemme saaneet aina välistä ihailla muraalin vaiheita myös lintuperspektiivistä, kun materiaalia on kuvattu dronella.
Kiitos tässä kohdin jo Karjalaisen Kimmolle ja Janille, omille luottokuvaajillemme sekä Kouvolan Sanomille, joka teki sen, mistä salaa ehkä haaveilimme. Kouvolan Sanomat seurasi muraalin valmistumista aktiivisesti alusta valmiiseen loppuun niin kuvakoostein kuin haastatteluinkin.
Kuvamateriaalia ei tule puuttumaan. Ajatuksena onkin, että helmikuussa 2022 Galleria Padossa järjestetään valokuvanäyttely, Muraalin matka. Tässä kohdin muraalin alkupalaverista on kulunut tasan vuosi. Syksyn 2021 aikana julkaisemme sosiaalisessa mediassa ohjeet, joiden avulla monella paikalla vierailleellakin tulee olemaan mahdollisuus osallistua näyttelyyn. Näin toteutuu myös yhteisöllisyyden tavoite ja voimme vielä porukalla purkaa ajatuksia ja tuntemuksia. Tarjotaan sitten ohessa jotain makeaa ja suolaista kahvin kera.
Myös Yle Kymenlaakso uutisoi muraalista niin alue- kuin valtakunnan pääuutislähetykseenkin.
Loppusanat ja kiitokset
Projekti oli tiivis ”paketti” ja aikataulu alun ideoinnista valmiiseen loppuun varsin tiukka. Tällä tarkoitan erityisesti sitä, että normaalisti tämän kaltaiset projektit ja hankkeet vievät aikaa vähintään pari vuotta. Nyt tämä kaikki tehtiin kahdeksassa kuukaudessa. Tämän ja tässä aikataulussa toteutuneen projektin mahdollistivat kaikki mukana olleet yhteistyökumppanit ja ammattitaitoiset, luovaan, mutta systemaattiseen toimintaan kykenevät ihmiset. Ilmassa oli isossa määrin sitä suurta me henkeä ja tekemisen paloa.
Ja sitten ne kiitokset. Kiitos Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiölle muraalin rahoituksesta. Kiitos Taneli Stenberg ja Anetta Lukjanova ideoinnista kanssamme ja huikeasta, ammattitaitoisesta, toteutuksesta. Kiitos yhteistyöstä Timo Pyykkö ja Kari Aulasmaa (Renta), UPM-Kiinteistöt ja Kouvolan Sanomat.
Kiitos oma projektiryhmämme ideoista ja konkreettisesta mukana olemisesta: kulttuurineuvos Eero Niinikoski, Amanda Kareenkoski, Ilkka Parvinen (isä), Erja Grönroos, Kimmo ja Jani Karjalainen sekä Riku Ahlberg.
Kiitos kaikki Te, jotka piditte huolta taiteilijoistamme paikan päällä ja kerroitte inspiroivia tarinoitanne. Kiitos kaikki Te, jotka valokuvin jaoitte tarinaa muraalin matkasta. Tämä kaikki tehtiin yhdessä ja ”murhalla lekulla”.
Pidetään huolta toisistamme ja muistetaan, että tulevaisuus on myös historiaa, hetken päästä. Sukupolvelta sukupolvelle.
Kirjoittaja Vesa Parvinen on kuusankoskelainen kulttuuritoimija.
Comments