Tällä kertaa kuiskauksen sijasta tekisi todellisuudessa mieli huutaa. Aloitettakoon teksti kuitenkin suuresti arvostamani muusikon, edesmenneen Pave ”kapteeni ” Maijasen sanoin:
”Tää niitä aamuja on, kun en tiedä, kannattaako nousta vai jäädä. Vetää peitto yli pään ja hautautua alle kivisen kuoren. Elämän nälkä hyökkää jalkopäästä, ei voimiaan säästä, minut pystyyn kiskaisee. Mua eteenpäin rohkaisee. Elämän nälkä."
On pakko todeta, että Maijasen sanoitus osuu ja uppoaa juuri tähän aamuun. Elämän nälän puuttuessa, mahallaan maaten, viimeinen sammuttaa valot. Ajatus erä- ja luontomuseosta torpattiin kaupunginhallituksessa todennäköisesti sen suuremmin miettimättä. Tai ehkä sittenkin miettien, mutta mitä? No sitä, että oma mahdollinen poliittisen uran jatko, kunnallisvaltuutettuna, olisi turvattu.
Kouvolalla oli loistava mahdollisuus kiillottaa kilpeään. Kääntää positiivinen huomio itseensä. Kun Itärata saatiin jollakin tapaa maaliin, kanava on saatu auki ja toimimaan, Verla, Repovesi, Tykkimäki ja Taideruukki vetävät ja tuovat matkailijoita kaupunkiin, olisi loistava jatkumo ollut juurikin tämä museohanke.
Vielä, kun tähän liittää jatkoksi paikkakunnan tunnettavuutta ja luontoa suuresti mainostavan vierailijan, ohotanlokin, olisi uutinen Kouvolan kiinnostuksesta erä- ja luontomuseota kohtaan ollut kuin piste iin päälle osoittamaan Kouvolan halun elää ja kehittyä. Mutta mitä vielä! Äänin 11-2 kaupunginhallitus torppasi koko idean lähtökuoppiinsa, eikä edes niihin. Kuopatkin jäi kaivamatta!
Todettakoon, että rohkeutta ja avarakatseisuutta, sekä uskoa tulevaan oli kaupunginjohtaja Marita Toikalla, joka asian eteenpäin viemistä kannatti. Tämä on osoitus upeasta johtajuudesta, uskalluksesta katsoa eteenpäin. Sekä kaupunginhallituksen jäsenillä Jenny Hasu (kesk.) ja Kaisa Spies (vihr.), jotka rohkeasti uskalsivat ajatella jotakin muuta, kuin iänikuista valitusvirttä kaupungin talousahdingosta ja verotulojen pienenemisestä. Tällä tavalla verotulot eivät ainakaan tule kasvamaan- päinvastoin.
Kouvolan Sanomien uutisoinnissa 26.1. kaupunginhallituksessa yhtenä perusteluna kuultiin selitys, ettei erä- ja museohanketta voida kannattaa, koska teatterilta ja Kymi Sinfonietaltakin leikattiin avustuksia. Juurikin näin ja vieläpä valitettavan totta. Tällä logiikalla homma kulkee näin: kun karsittiin teatterilta, Sinfonietalta ja on sammutettu valot ja lämmitykset ulkoliikuntapaikoilta sekä nyt torpattiin tämä hanke, niin jatkossakaan ei mihinkään kulttuuria saati matkailua edistävään hankkeeseen tai toimintaan kannata panostaa. Pahoin pelkään, että uutta teatteritaloa odotellaan vielä vuosikausia.
Olen vahvasti sitä mieltä, että kyseinen erä- ja luontomuseo olisi ollut Kouvolalle voittopuolisesti enemmän tuloa kuin menoa, myös euroissa. Ja vaikka museota ei koskaan olisi edes tänne annettu, niin jo pelkkä mukana olo kilpailussa sijoituspaikasta olisi ollut markkina-arvollisesti isoa henkistä pääomaa ja rikkautta.
Paikkoja museolle olisi ollut tarjolla: Käyrälampi, Kymijoen rantamaisemat Kuusankoskella tai Inkeroisissa, Vuohijärvi tai Tervaskankaan alue Niivermäen luontopolun ja Veturin kauppakeskuksen vieressä. Tässä kohdin siis jopa hyvin lähellä Kouvolan maantieteellistä keskipistettä.
Kun ja jos tämä museo sitten tulevaisuudessa löytää sijaintinsa jostakin naapurikunnastamme, voimme onneksi suunnata matkojamme sinne.
Päätettäköön kirjoitus Maijasen tekstiin: ” Tää niitä aamuja on kun en tiedä, kannattaako nousta vai jäädä. Vetää peitto yli pään ja hautautua alle kivisen kuoren."
Vesa Parvinen
Kulttuurikuiskaaja ja oman elämänsä taiteilija
Tekstin kuvana yksityiskohta kuvataiteilija Pekka Parviaisen teoksesta Existence, tempera kankaalle (2019)
