Etsi
  • TaideTupa PikkuSelma

Kymin höyryn 69 toiminnan vuotta


Kymintehtaan vanha höyryvoimalaitos on ollut jälleen julkisen sanan mielenkiinnon kohteena.

Loppiaisen jälkeen kiiri ilmoille tieto, että Korkein hallinto-oikeus, KHO, on päätynyt siihen tulokseen, ettei vanhaa voimalaitosta ja sen toimisto-osaa eikä vanhaa savupiippua ja tuhkasiiloa saa purkaa. Purkuanomuksen on tehnyt rakennuskompleksin omistava UPM-konserni. Luvan kuitenkin eväsi Kouvolan rakennus- ja ympäristölautakunta. UPM valitti päätöksestä, KHO pohti asiaa ja antoi edellä kerrotun päätöksensä joulukuussa. Päätöstä tultaneen vielä tarkastelemaan alueen kaavoitushankkeen yhteydessä.


Kymin entinen höyryvoimalaitos, jota aikanaan kutsuttiin keskuskattilahuoneeksi, oli mittava ja erittäin kaukonäköinen investointi koko vanhan Kymintehtaan tehdasalueen kannalta. Kun ensimmäinen korkeatehokattila aloitti loppuvuodesta 1933 toimintansa uudessa höyryvoima-

laitoksessa, oltiin otettu tärkeä askel alueen keskitettyyn höyrynjakojärjestelmään. Sitä ennen

höyry oli jaettu tehtaisiin neljässä eri kattilahuoneessa olevasta 17:sta höyrykattilasta. Tammikuussa 1935 aloitti toimintansa kattila nro 2 ja vuotta myöhemmin kattila nro 3, jolloin 11 vanhaa kattilaa eri puolilla tehdasaluetta voitiin romuttaa.


Kymiyhtiön ”hoviarkkitehdin” Bertel Liljequistin piirtämä voimalarakennus suunniteltiin siten, että sitä oli mahdollista myöhemmin laajentaa, kuten sitten tapahtuikin. Tiilipintaisen 22 metriä korkean voimalaitoksen runko valettiin teräsbetonista ja tehdasalueen ylväin savupiippu kohosi peräti 122,5 metrin korkeuteen. Piipun rakensivat Juurikorven tehtaan ammattilaiset. Liljequistin suunnittelemia muita merkkirakennuksia Kuusankoskella ovat mm. Kymiyhtiön vanha pääkonttori, Lauttakadun virkamieshuvilat sekä Voikkaan seuratalo. Hän oli lisäksi toisena arkkitehtina Kuusan-kosken pääkirkon suunnitteluprojektissa.


Höyryvoimalaitoksen vanhan puolen kattilat valmisti englantilainen Babcock & Wilkox. Laitoksen sisätiloille asetettiin vaatimus niiden pysymisestä puhtaana tuhkasta ja noesta. Niinpä kattilahuoneen sisätiloissa ei kivihiiliä näkynyt muualla kuin polttoarinoiden päällä. Erityisen tarkkaa huolta kannettiin siitä, ettei piipusta päässyt tulemaan mustaa savua. Jos sattui tulemaan, se oli merkki siitä, etteivät hiilet pala tasaisesti. Tästä oli haittaa paitsi ympäristölle myös voimalan taloudelle. Kattiloissa tarvittiin polttoaineiden ohella myös vettä, mutta siihen ei Kymijoen vesi kelvannut, vaan kattilalaitoksessa oli oma vedenpuhdistuslaitos.


Kymintehtaan alueen tuotantolaitosten höyrynkulutus kasvoi 1950-luvun alkupuolella tuntuvasti, koska sulfiittisellutehtaalla oli tehty merkittäviä uudistuksia. Niinpä Kymin höyryvoimalaitosta ryhdyttiin laajentamaan ja v. 1956 vanhojen tilojen yhteyteen valmistui uusi kattilahuone ja moderni suurtehokattila, jonka toimitti saksalainen Steinmüller. Tämä varsin suuri investointi mahdollisti hiilen ja öljyn lisäksi myös sulfiittijäteliemen sekä turpeen polton. Kaksi jälkimmäistä polttoainetta saatiin omasta takaa: jäteliemi Kymin sellutehtaalta ja turve Haukkasuolta Utista.


Vuonna 1961 voimalaitokselle rakennettiin jälleen uusi kattila K6. Siinä pystyttiin käyttämään samoja polttoaineita kuin K5:ssä, mutta uutuutena oli kuorimolta saatava puiden kuorimajäte. Sulfiittiliemen poltto lopetettiin Kymin sulfiittisellutehtaan pysähtyessä 1977. Kymin höyry aloitti kaukolämpötoimitukset Kuusankosken Aluelämmitykselle 1982 ja ne jatkuivat aina uuden Kuusanniemen tehdasalueelle sijoitetun Kymin Voima Oy:n laitoksen valmistumiseen asti. Tässä vaiheessa elokuussa 2002 pysäytettiin Kymin perinteikäs höyryvoimalaitos, joka oli tuottanut energiaa Kuusankosken tehtaille lähes 70 vuoden ajan.


Tämän artikkelin lähteinä on käytetty Kymiyhtiön henkilöstölehdissä vuosien 1936-2002 välisenä aikana julkaistuja uutisia ja reportaaseja.


Eero Niinikoski


Kulttuurikuiskaaja on kulttuurielämän monivaikuttaja, kulttuurineuvos Eero Niinikoski.


Tekstin kuva: Kuten tämä komea maalaus vuodelta 1912 osoittaa, Kymintehtaan maisemaan ovat pitkät savupiiput kuuluneet olennaisena osana. Tässä ei vielä näy kaikkein komein piippu, koska se valmistui vasta 1933. Piippujen suuri määrä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että pieniä höyrykattiloita oli ennen Kymin höyryä useita.


Maalaus (öljy kankaalle) on Verner Thomén tekemä vuonna 1912. Sen omistaa Taidesäätiö Merita.



182 katselukertaa0 kommenttia