| |
|
|
|
|
| |
|
Joskus pitää olla jääräpää. Uskoa siihen, mitä tekee, ainakin hetkellisesti.
Taideruukki Kuusankoskella, Kymin Yritysalueella, on koettu jo kerran. Usko samanlaisen idean uudelleen henkiin herättämiseen on kytenyt alla pinnan, mutta aika eí kenties vain ole ollut otollinen. Olisiko nyt? Ainakin 14.12.2012 lupaa hyvää. Kättä on lyöty käteen ja Kuusankoskella vanhaan tapaan se merkitsee jotakin.
Mennyt on mennyttä ja kerran yritetty idea on yhä hyvä ja sen toinen tuleminen on aivan kynnyksellä. Toteuttajat ja toimijat ovat kenties osittain vaihtuneet, mutta alkuperäisiä idean isiäkin on vielä tantereella. Ja heitä tarvitaan nyt kentälle.
Pieniä tekijöitä, suurella sielulla ja sydämellä, on tarttunut matkaan. Usko Taideruukin toiseen tulemiseen elää vahvana ja kuljemme kohti kesää 2013 suurin odotuksin. Tekijöitä meillä on ja uskoa huomiseen, synkistä ajoista huolimatta. Samanlaisuus sakeuttaa sopan, mutta erilaisuudet saavat sen porisemaan. Ja siinä on meidän tuleva vahvuutemme. Ja osaamme kulkea yli siltojen, niin pohjoiseen kuin etelään.
On erilaisia tekijöitä ja näkijöitä. Ja mitä suuremmassa määrin uskoa tekemiseemme! Suurin este taiteen tekemiselle ja sen esille tuomiselle on pakottaminen. Pakottaminen muottiin, olemassa oleviin kaavoihin ja olettamuksiin. Sitä emme tee ja sitä emme halua.
Haluamme herättää Taideruukin eloon, saada aikaan sen toisen tulemisen. Tuoda taiteen ja käsillä tekemisen kaikkien ulottuville. Monipuolisesti. Sillä taide kuuluu kaikille ja sitä voi tulla katsomaan vaikka tuuli- tai toppapuvussa, vaikka kesken kävelylenkin. Ei ikärajaa, eikä ostopakkoa. Fyysinen ja henkinen hyvinvointi kulkevat käsi kädessä, yhtä matkaa.
Uskommekin olevaan ja tulevaan. Murra pato ja herätä vanha Kymi kanssamme eloon. Kesänäyttely tulee, se on meidän päämärämme, toiveemme. Tekijöistä ja toteuttajista kerromme kevään 2013 kuluessa.
Vaikka Kuusankoski olisi kesän kynnyksellä padottu, niin joki virtaa yhä. Se ei kuivu, älä Sinäkään. Vaan kulje kanssamme.
Ja kesällä 2013 Kohtaamme Padolla. Kuusankosken partaalla. Taiteen merkeissä.
|
|
|
 | |
Kuluneella viikolla Ylen aamu- tv lähetyksessä keskusteltiin taiteen mesenaateista. Keskustelun pohjana oli Gösta Scherlaciuksen taidekokoelmat, jotka ovat esillä Mäntässä, Scherlaciuksen museossa. Gösta Scherlacius oli aikanaan merkittävä aikansa taiteen keräilijä ja varsin huomioitava mesenaatti Suomessa. Ja lisäksi merkittävä mies koko suomalaisen metsäteollisuuden takana, jonka mainetta käsite kartelli eli loppupeleissä kateus, on mukavasti mustannut.
Mutta kateushan on suomalainen luonteenpiirre, joka kuuluu kulttuuriin, aivan kuten julkinen juopottelukin. Molempia vain julkisesti paheksutaan, jos yleistä mielipidettä kysytään.
Mutta asiaan. Lähetyksessä oli mukana galleristi Ilona Anhava, jonka esiintymistä en voinut muuta kuin ihailla. Arvostettu galleristi ei mennyt halpaan, myynyt itseään, huolimatta toimittajan varsin johdattelevista kysymyksistä.
Lähetyksessä keskusteltiin taiteen keräämisestä ja keräilijöistä, eli ihmisistä, jotka harrastavat ja keräilevätkin taidetta. Galleristi Anhava määritteli tämän päivän mesenaatin juuri niin, kuin olen itsekin sen halunnut ymmärtää. Tavallinen tallaaja, joka ostaa taidetta omien esteettisten lähtökohtiensa pohjalta tavoittelematta ja odottamatta välttämättä rahallista voittoa hankinnalleen.
Taiteen katsominen tuottaa nautinnon ja antaa taiteelle arvon. Pikavoittojen saaminen taiteella ei ole olennaista ja tarkoituksenmukaista, ensisijaisen tärkeää. Nykytaiteen helmi, tulevaisuuden mahdollinen klassikko ja arvotaulu, on vain bonus taiteenharrastajalle. Kuin lottovoitto lottoajalle.
Lisäksi hän ei suostunut mainitsemaan, toimittajan uteluista huolimatta, yhtäkään nykytaiteen ns. suurta nimeä tai arvostettua mesenaattia erikseen nimeltä. Anhava oli hienovarainen ja osoitti näin varsin suurta arvostusta taidetta ja taiteilijoita kohtaan.
Samaa ei valitettavasti voi sanoa kaikista ns. taiteen asiantuntijoista, jotka listoillaan kaupallistavat koko taiteen perimmäisen arvon ja ehkä vääristävät koko taiteen kenttän.
Taiteen tärkein tehtävähän on kuitenkin nautinnon tuominen katsojalleen ja ajatusten synnyttäminen, joskus varsin puhuttelevillakin aiheilla. Aroillakin.
Taidetta ja sen tekijöitä on eri tasoisia, amatöörejä ja ammattilaisia. Jokaiselle jotakin, niin tekijälle kuin ostajallekin, tavallisellekin mesenaatille eli taiteen kuluttajalle. Listojen tekeminen on turhaa ja kaupallista, joka ei suoranaisesti kuulu taiteeseen, ainakaan taiteellisesti ajateltuna.
Sillä taidekokemus ja taideteoksen arvotus on aina viimekädessä katsojan silmissä ja kokemuksissa. Ja siinä on taiteen perimmäinen lähtökohta. Kaikkea ei voi kuitenkaan mitata rahassa.
Onneksi.
|
|
|
| Hyvä juttu. Mielenkiinnolla odotellaan tulevaa kesää. | |
|
|
|
|
|
|
|
